Pikavippi

Pikavippi tarkoittaa pientä ja lyhytaikaista, vakuudetonta kulutusluottoa, joka voidaan hakea netissä palvelevilta pikalainapalveluilta. Vippejä on ollut tarjolla Suomessa vuodesta 2005 saakka, ja ensimmäinen pikavippipalvelu oli Ferratum Finland Oy:n luotsaama Tekstivippi. Tänä päivänä markkinoilla toimii 80 tilastoitua pikavippiyritystä. Palveluita on kuitenkin vielä enemmän kuin itse yrityksiä, sillä osalla pikavippiyrityksistä on useita lainapalveluita. Tavanomainen pikalaina on noin 50-1000 euron suuruinen, ja suomalaisten ottamien vippien keskimääräinen takaisinmaksuaika on 37 vuorokautta. Useimmin haettuja luottoja ovat 50-300 euron suuruiset lainat, mutta toki monet hakevat suurempiakin lainasummia mitä erilaisimpiin rahantarpeisiin. Useat palvelut tarjoavat lainoillensa tarvittaessa jopa puoli vuotta takaisinmaksuaikaa, joten vippi on mahdollista maksaa joko kerralla takaisin, tai sitten pienissä kuukausittaisissa maksuerissä. Pienlainapalvelut ovat yleensä hyvin joustavia lainojen takaisinmaksun suhteen, ja useimmat palvelut tarjoavat asiakkailleen myös mahdollisuuden lainan eräpäivän siirtoon, jos eräpäivän lähestyessä alkaakin tuntua, etteivät rahat riitä lainan takaisinmaksuun. Useimmat palvelut antavat eräpäivänsiirrolla 30 vuorokautta lisää maksuaikaa, ja osassa palveluista eräpäivän siirron voi tehdä niin monta kertaa kuin on tarpeen. Pikalaina otetaan yleensä pienten mutta tärkeiden menojen hoitamiseen, kuten ruoan tai lääkkeiden ostamiseen. Yleinen harhaluulo on, että lainaa netistä haettaisiin erinäisiin turhuuksiin, kuten juhlimiseen tai pelaamiseen, mutta useat eri kuluttajille tehdyt kyselyt ja tilastotiedot selvästi osoittavat, että näin ei kuitenkaan ole. Pikalainoja ei myöskään haeta pelkästään viikonloppuisin tai yöaikaan, niin kuin monet tuntuvat kuvittelevan, vaan lainaa ilman vakuuksia otetaan tasaisesti viikon jokaisena päivänä, kaikkina kellonaikoina, paitsi tietenkin yöllä jolloin lainojen myöntäminen on kiellettyä. Pikalainatoimintaa on kritisoitu paljon vedoten pikaluottojen korkeisiin todellisiin vuosikorkoihin, ja alalle on asetettu, ja ollaan tälläkin hetkellä asettamassa erinäisiä rajoituksia. Muutama vuosi sitten pienlainojen myöntäminen kiellettiin kokonaan, ja nykyään lainoja saakin tilittää vain kello 7-23 välisenä aikana. Myös verkkopankkitunnistautumisesta tehtiin pakollinen ensimmäisen lainanhakukerran yhteydessä. Nyt pikalainoille on tulossa arviolta vuoden 2013 puolessa välissä korkokatto, jonka mukaan luottojen vuosikorko saisi olla 50 prosenttia viitekoron lisäksi. Prosenteissa tämä kuulostaa tietysti paljon, mutta euromääräisesti lainojen kulut tulevat jäämään niin pieneksi, ettei pikavippipalveluilla ole mitään mahdollisuutta jatkaa toimintaansa voitollisesti. Korkokattoa onkin verrattu pikavippialan täyskieltoon, jota myös aiemmin yritettiin saada läpi eduskunnassa. Useista eri kyselyistä on käynyt ilmi, että kuluttajat eivät haluaisi pikalainoille asetettavan korkokattoa, jos se tarkoittaisi koko vippitoiminnan loppumista. Kuluttajat ovat kertoneet olevansa valmiita maksamaan lainoistansa muutamien kymmenien eurojen kulut, ja monien mielestä näin pienet kulut eivät ole mitään verrattuna luottojen tuomiin hyötyihin. Pikalaina onkin luottokortin lisäksi käytännössä ainoa vaihtoehto saada pieni laina nopeasti ja luotettavasti, ilman vakuuksia tai takaajia. Pankit eivät tarjoa lainkaan pikaluottojen kaltaisia pieniä lainoja, sillä pelkästään jo pankkien avausmaksut lainoille ovat yleensä useita satoja euroja. Jos pankit siis tarjoaisivatkin pieniä lainoja, olisivat ne selvästi kalliimpia kuin pikalainapalveluiden tarjoamat lainat. Osa vippipalveluista tarjoaa jopa täysin ilmaista lainaa, eli näille lainoille ei tule lainkaan kuluja tai korkoja. Ilmainen pikalaina ei ole mikään huijaus, vaan sellainen on todellakin saatavissa osasta vippipalveluita. Esimerkiksi yläpuolelta löytyvä lainapalvelu Vippi.fi tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden hyödyntää lainojensa maksussa nopean maksajan edun, jonka avulla vippi on mahdollista saada täysin ilmaiseksi – maksat siis täsmälleen sen mitä olet lainannutkin. Näissä tarjouksissa ei ole lainkaan ns. koiraa haudattuna, etkä esimerkiksi sitoudu mihinkään maksullisiin palveluihin. Lainoissa ei myöskään ole mitään piilokuluja.

  Pikavipit 2023